Koronakriisi kiihdytti Orionin sisällöntuotantoa

Uutinen

Kun COVID-19-pandemia iski, tarvittiin lisää tietoa sekä itse taudista, sen hoidosta ja lääkkeiden saatavuudesta. Miten sisällöntuotanto onnistui keskellä kriisiä?

Kun hallitus viime maaliskuussa ilmoitti poikkeusoloista, asia ei tullut enää suurena yllätyksenä lääkeyhtiö Orionille. Se oli jo aiemmin päättänyt keskeyttää tavanomaiset henkilökohtaiset tapaamiset terveydenhuollon toimijoiden, erityisesti lääkäreiden kanssa.

COVID-19-pandemia vyöryi vauhdilla maailmalta Suomeen. Kyseessä oli harvinainen ja huolestuttava tartuntatauti, joka uhkasi ihmisten henkeä ja josta tiedettiin aivan liian vähän. Tämä synnytti yhtäkkisen tarpeen ajantasaiselle tiedolle – erityisesti hoidon etulinjassa toimivien lääkäreiden keskuudessa.

Vastaus valtavaan tiedontarpeeseen

Orionissa tehtiin ripeasti päätös lisätä lääkäreille pandemiatilannetta koskevia artikkeleita. Ne tuotettiin aiempaa uutismaisemmalla kärjellä ja ne julkaistiin viikoittain lääkäreille suunnatulla, suljetulla Aesculapius.fi -sivustolla.

”Asiat kehittyivät vauhdilla ja tiedon tarve oli valtava myös lääkäreiden keskuudessa. Heidän piti olla koronasta mahdollisimman hyvin ajan tasalla. Myös lääkkeiden riittävyys herätti huolta lääkäreissä. Osana Suomen terveydenhuoltojärjestelmää me vastasimme tarpeeseen mahdollisimman ripeästi”, kertoo markkinointipäällikkö Outi Knaapi Orionista.

Erityistä kiinnostusta lääkäreissä herättivät etenkin etulinjassa toimivien kollegojen kliinistä työtä koskevat haastattelut, Orionin lääketuotantoon liittyvät jutut sekä esimerkiksi artikkeli Orionin lääketoimituksista viruksen runtelemaan Lombardiaan Italiassa.

”Hoitavat lääkärit olivat kiireen ja kysymystulvan keskellä, jossa paikkansapitävä tieto koronasta oli enemmän kuin tervetullut. Julkaisemamme jutut vastasivat tähän ja täydensivät maailmalta vyöryvää uutistulvaa tarjoamalla luotettavaa tietoa Suomen tilanteesta”, kertoo Aesculapiuksen päätoimittaja Paula Rytilä.

Sisällön kuuma linja

Poikkeusajan juttutuotanto vaati nopeita vasteaikoja myös Orionin sisällöntuotannosta vastaavalta Fokus Media Sisulta. Sisältöpäällikkö Susanna Marklundin vetämä tiimi sopeutui haasteeseen saman tien ja kääri hihat yhdessä orionilaisten kanssa.

”Tilanne vaati todellisen kuuman linjan sisällöntuotantoon ja olimmekin Susannan kanssa yhteydessä päivittäin. Tiimiltä vaadittiin suurta ratkaisuhakuisuutta, toimivia kontakteja sekä aikamoista joustavuutta”, kuvailee Knaapi.

Korona-aiheisten juttujen rinnalla Orionin tavallinen juttutuotanto lääkäreille pyöri normaaliin tahtiin, eikä siitä jouduttu tinkimään.  ”Kaiken kaikkiaan tulokset olivat vakuuttavia. Aesculapius.fi:n lukijakunta kasvoi viime keväänä huomattavasti. Muutkin kuin pandemiajutut saivat lisää lukijoita”, kertoo markkinointijohtaja Peter Lindström.

Koronateemaista erillisjuttutuotantoa jatkettiin toukokuulle asti, jonka jälkeen on palattu sisällöntuotannon perusrytmiin. Koronaa käsitellään tarvittaessa edelleen, mutta aihe on sulautunut osaksi normaalia sisällöntuotannon prosessia.

Mutta mitään Knaapi ei tekisi toisin, jos vastaava tilanne toistuisi tulevaisuudessa. ”Yhteistyömme on todella sujuvaa. Olen iloinen, että saamme tehdä töitä tällä porukalla.”

Kuva Volodymyr Hryshchenko

Amanda Soila

Sisältöpäällikkö