Hemmottele yleisöäsi!

Blogi

Asiakas on kaikki kaikessa. Mediayhtiöllä on kaksi asiakasryhmää, joista ensimmäistä eli lukijoita, katselijoita ja kuuntelijoita palvelee toimitus tarjoamalla yleisölleen sen haluamia sisältöjä.

Toimituksessa journalistit suunnittelevat tarkkaan julkaisunsa konseptin ja soveltavat sitten näitä linjauksia yksittäisen artikkelin tai videon tuotannossa ja jakelussa. Johtotähtenä kaikessa on palvella koko sydämestä omaa yleisöä sekä houkutella sitä lisää.

Kun yrityksesi haluaa olla oma mediansa, asiakasjulkaisun ja uutiskirjeen lukijoita, verkkosivujen vierailijoita, videoiden katselijoita ja some-seuraajia pitää ajatella suurena yleisönä, ei vain asiakkaina. Sanon ”vain”, koska oman median yleisö on laajempi kuin asiakaskunta. Yleisöösi lukeutuvat myös potentiaaliset asiakkaat ja eri sidosryhmien edustajat – jopa muuten vain kiinnostuneet.

Etenkin sosiaalisen median vaikutusvalta on osoitus siitä, miten tärkeäksi niin sanottu suuri yleisö on tullut kaikille yrityksille.

Mikä oikeasti kiinnostaa yleisöäsi?

Yrityksesi kannattaa toimituksen tavoin tarjota yleisölleen sitä kiinnostavia sisältöjä houkuttelevassa muodossa ja sopivasti tarjontaa aikatauluttaen. Olemme sisältömarkkinoinnin ydinasiassa: mitä tarjotaan, miten, kenelle, milloin ja missä kanavissa.

Sisältömarkkinointi hyödyntää journalistien mediayhtiöissä kehittämiä ja käytännössä testaamia toimintatapoja ja välineitä. Jutun kiinnostavuuden, hauskuuden tai hyödyllisyyden määrittää lukija. Jutun tekijät voivat vain ennustaa menestystä. Kiinnostavimpia eivät välttämättä ole ne sisällöt, jotka ovat eniten yrityksen oman väen mieleen, eikä julkaisusta kannata antaa kiintiöpaikkaa organisaation jokaiselle siilolle. Sisällön pitää palvella lukijoita.

Hyvillä sisällöillä lisäät oman mediasi saamaa huomiota. Yrityksesi asiantuntijoista tulee entistä vahvemmin asiakkaittesi ja alasi neuvonantajia. Vain kiinnostavaa sisältöä jaetaan somessa, ja somehuomio tuo lisää vipinää verkkosivuillesi.

Muista tyyppilukijasi!

Ota käyttöön toimitusten hyvät suunnittelukäytännöt.

Pohdi kohderyhmääsi. Mieti ensin, mikä on julkaisusi, verkkosivujesi ja uutiskirjeesi kohderyhmä. Vai onko ryhmiä useita? Mikä ryhmän jäseniä kiinnostaa? Asetu heidän asemaansa. Mieti kohderyhmän tarpeita ja toiveita samalla tavalla, kun mietit tuotteesi ja palvelusi mahdollisuuksia markkinoilla. Tämän jälkeen sinun on helpompi päättää, millaisia sisältöjä tarjoat ja missä kanavissa jaat niitä yleisöllesi.

Tutustu tyyppilukijaasi. Kohderyhmien määrittelyn jälkeen toimitus pohtii julkaisun luonnetta ja rakennetta sekä hahmottaa tyyppilukijan – sen Matin tai Maijan, joka iän, sukupuolen, sosioekonomisen taustan, asuinpaikan ja monen muun tekijän perusteella edustaa tyypillisintä nykyistä tai tavoiteltavinta uutta lukijaa.

Seuraa majakan valoa. Tyyppilukija on kuin majakka sumuisella merellä. Suunnittelun ollessa kiivaimmillaan ja myös myöhemmin arkisissa valintatilanteissa tyyppilukijan muistaminen auttaa toimittajaa ja päällikköä päätöksenteossa: Onko tämä aihe sopiva tähän julkaisuun? Mikä on oikea kärki tässä jutussa? Millaisia kuvia haluamme juttuun?

Oman median rakentamisessa tärkeintä on suunnitella huolellisesti ja pitää kohderyhmä tiukasti mielessä. Sisältömarkkinointi ei ole rakettitiedettä, mutta se on kiehtova yhdistelmä luovuutta ja suunnitelmallisuutta.

Etsitkö apua sisältömarkkinointiin? Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!

Martti Ristimäki

Martti Ristimäki on Fokus Media Sisun sisältöpäällikkö, joka tuottaa printti- ja digijulkaisuja sekä sisältöjä asiakkaiden kaikkiin kanaviin. Aikaisemmin hän on työskennellyt eri tehtävissä sanoma- ja aikakauslehtien toimituksissa ja osallistunut lukuisiin uudistusprojekteihin.