Asiakaslehden uudistus kirkasti tarkoitusta ja tavoitteita

Case: Toyota Auto Finland

Kun Toyotan asiakaslehti ulkoistettiin, kustantaja huomasi ensimmäistä kertaa pohtivansa syvällisesti, miksi ja kenelle lehteä tehdään. ToyotaPlus -printtilehdellä sekä Toyotaplus.fi:llä on laaja lukijakunta halki Suomen.

Toyota on tehnyt asiakaslehteä vuodesta 1928. Yritystä tosin ei tunnettu Toyotan nimellä, vaan Korpivaarana, ja Toyotojenkin maahantuonti Suomeen alkoi vasta 1964. Silti lehden historian voi katsoa alkaneen liki 80 vuotta sitten.

Tiedotuspäällikkö Kalle Kalaja ehti olla mukana lehden tekemisessä kymmenen vuotta ennen julkaisun ulkoistamista. Kalaja kuuli haastattelureissuilla monenlaisia tarinoita.

– Monelle autoilun kohokohta on päästä kertomaan omaa Toyota-tarinaansa. Kerrankin istuin yhdessä mökissä useamman tunnin ihan PR-mielessä, kun en raaskinut keskeyttää kertojaa.

Ulkoistaminen takasi laadun

Lehden laatutason ylläpitäminen alkoi olla haastavaa. Tekemiseen ei riittänyt enää resursseja, etenkin kun piti astua digiaikaan.

– Ajatus lehden ulkoistamisesta kirpaisi, mutta jo tarjousneuvotteluissa huomasimme ulkoistamisen edut. Mietimme ensi kerran syvällisesti, mikä asiakaslehtemme tarkoitus on ja mitä tavoitteita meillä sille on.

Vastaukset löytyivät yhteistyössä Fokus Median kanssa. Syntyi uudistettu printtilehti ToyotaPlus ja digilehti toyotaplus.fi.

Luotiin konsepti ja mallilukijat

ToyotaPlus -lehden levikki on 200 000 ja digijulkaisu tavoittaa kaikki kiinnostuneet, mikä tuo painoarvoa tekemiseen.

– Suunnitellessamme uutta konseptia Fokus Median ammattilaisten kanssa huomasimme, että olimme tukeutuneet liian pitkään vanhoihin rutiineihimme. Esimerkiksi mallilukijoiden luominen helpotti sisällön suunnittelua merkittävästi.

– Haluamme kertoa uusista malleista ja tarjota asiakkaillemme kiinnostavaa lukemista. Meille on myös tärkeää viestiä myymiemme autojen huolto- ja korjausmahdollisuuksista Toyota-liikkeissä.

Työ onnistui hyvin

Lehti ilmestyy neljästi vuodessa. Siinä on osin samoja sisältöjä kuin digilehdessä, mutta digitaalinen julkaisu ei ole printin näköislehti. Se tarjoaa mahdollisuuksia erilaisille toteutustavoille, kuten visuaalisille artikkeleille ja videoille.   

– Olimme varautuneet pitkään ja työlääseen prosessiin, mutta uudistus toteutui yllättävän nopeasti. Siinä yhdistyi hyvällä tavalla ammattitaitoisen yhteistyökumppanin osaaminen ja meidän pitkän asiakaslehtihistoriamme sekä asiakkaidemme kunnioittaminen.

Asiakkailta ja Toyotan jälleenmyyjiltä on tullut hyvää palautetta uudistuksesta. Kalajan puhelin soi, jos lehti ei ilmesty postilaatikkoon samaan aikaan kuin naapurilla. Ja jopa ne, jotka eivät omista Toyotaa, ovat halunneet tilata uudistunutta lehteä.

Teksti: Tiina Komi Kuvat: Susanna Kekkonen 

Toyota Plus uudistui vuoden 2020 alussa Toyota Wayksi. Teemme yhteistyössä painettua Toyota Way -asiakaslehteä sekä digitaalista Toyotaway.fitä. Molemmat julkaisut tarjoavat edelleen Toyota-autoilijalle tuoretta tietoa Toyotasta, vinkkejä ja hyötytietoa omaan autoiluun sekä tietoa alan asioista ja tapahtumista.